• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Miltä se tuntuu, kun yksityisyytesi häväistään salakatselijan toimesta ?

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •


•  •  •    •  •  •


•  •  •    •  •  •

Totta tosiaan, taas on tapahtunut jotain negatiivista ! Onko minulla koskaan tänne mitään positiivista kirjoitettavaa ? Hyvin paljon harvemmin. Epäonni tuntuu seuraavan minua kaikkialle, ja jonkun uskomuksen mukaan ansaitakseni kaiken tämän, menneen, nykyisen ja tulevan, minun on täytynyt olla edellisessä elämässä Adolf Hitler. Mutta annetaan " Miksi aina minä ? " pohdintojen nyt vain olla, ja mennään pidemmittä puheitta itse asiaan :
   Jonkin aikaa sitten menin suureksi epäonnekseni tapaamaan ihmisen, josta ei koitunut mitään hyvää. Ei minulle, eikä tuskin koskaan tulevaisuudessa kenellekään muullekaan. Ainakin toivon sitä suuresti. Joskus sitä vaan jää silmät lautasina ja suu vinosti ammollaan tuijottamaan ja pohtimaan, pitäisikö sitä itkeä vai nauraa. Enkä minä tiedä vieläkään, kumpaa sitä tekisi ! Niin äärimmäisen .. En edes tiedä tälle sanaa ! Niin sanoinkuvaamaton tilanne tämä loppuen lopuksi yksinkertaisessa kaaoksessaan oli. Ei enää nykyään kun aikaa on kulunut, mutta varsinkin aluksi maailmaani horjutti totaalinen tunnehurrikaani. Joskus ihmisten teot menevät aivan helevetin pahasti yli oman hilseen, ja siinä sitä sitten repii hiuksiaan ja vääntelee naamaansa miettien mielessään, että " Mitä helvettiä tämä oikein on olevinaan ?! " Joidenkin tapauksien ihmisyys on selvästi alemmalla tasolla kuin toisten, ja tämän kyseisen henkilön ihmisyyttä epäilen vahvasti lähestulkoon olemattomaksi. Tämä on ainutkertainen ihmisperseyden multihuipentuma vielä lyhyen elämäni historian kirjoissa. 
   N y k y ä ä n  minun ei tarvitse tällä sen enempää päätäni vaivata, vaikka tottakai tunsin itseni näiden tapahtumien jälkeen, varsinkin aluksi, henkisesti maahan poljetulta, sillä olihan yksityisyyttäni raiskattu kuivana kakkoseen ja oikein kunnolla. Olen niin pirun tyytyväinen, että hän jäi kiinni, vaikka se useamman viikon kestikin. Ajatella, jos se olisi jatkunyt vielä pidempään .. Hyi helevetti. Epämiellyttävää, äärimmäisen epämiellyttävää ja kuvottavaa ajatella että hän on nähnyt kaiken. Siis aivan  k a i k e n . Oikea Axl Smith pt. 2. Jatkossa tämä on loistava lempinimi. Tottakai tunteeni olivat hyvinkin sekaiset, sillä saadessani tiedon tilanteesta, menin tiedosta jonkinasteiseen shokkitilaan. Varmasti jokainen ymmärtää kyseisen reaktion. Aluksi olin aivan helvetin hätääntynyt, sitten vihainen, sitten peloissani, sitten tunsin itseni loukatuksi ja häväistyksi .. Myös tähän jokainen voi varmasti jollain asteella samaistua, tällaiseen tunteiden vuoristorataan. Mutta loppuenlopuksi, nyt, tunteeni kyseistä ihmistä ja tilannetta kohtaan on vitutus ja kuvotus. Mikä kaikki minua sitten vituttaa ja kuvottaa ? No se, että jouduin tällaiseen tilanteeseen, että joku jumalauta kehtaa useaan kertaan päivässä useamman viikon ajan kirjautua minun Facebook ja Instagram tunnuksilleni ja lukea viestejäni ym. mitä kyseisillä sivuilla voikaan tehdä. Se, että yksityisyyttäni on loukattu pahemman kerran. Se, että henkilökohtaisia tietojani on jaettu eteenpäin. Se, että keskusteluihini ja ihmissuhteisiini on yritetty vaikuttaa negatiivisesti näitä tietoja jakamalla. Se, ettei tämä ihmisperse ota vastuuta teoistaan, vaan kieltää kaiken. Se, että tämä henkilö levittää puolestaan minusta täysin perättömiä juttuja, haukkuu minua ja syyttää minua täysin keksityistä jutuista. Se, että tällaisia ihmisiä on olemassa. Se, että asumme samalla paikkakunnalla ja näin ollen näkemään hänet vielä.

❝ Never push a Crazy Bitch to the point 
where she no longer Fears her Actions. ❞

- Jos joku yrittää pilata minun elämäni, voi olla varma, 
etten tule tulevaisuudessa jäämään toimettomaksi. Ikinä.


Lopulta mietin : Mitä helevetin väliä tuollaisella psykopaattinarsisti - ihmisperseellä oikein on ? Ei mitään. Ei yhtikäs mitään. Miksi vaivaisin päätäni enää tällaisella ? En miksikään. En yhtikäs miksikään. Jos joku pystyy tosissaan elämään näin ja olemaan sinut itsensä kanssa, syyttämään muita kaikesta ja ajattelemaan olevansa täydellinen, ettei itse ole tehnyt mitään väärää kieltäen kaiken, niin se ei todellakaan ole minun ongelmani. Se on hänen ongelmansa. Ja aivan helevetin iso ongelma onkin ! Tällainen käytös on täydellisen epätervettä. Toki olen pahoillani itseni puolesta, että menin koskaan edes tapaamaan tällaisen henkilön, mutta minkäs teet. When Life gives you Lemons, Squeese them in Peoples Eyes. Onneksi henkilön luonne ja teot paljastuivat, ja pääsin eroon yhdestä pahimmista ihmisperseistä joita olen koskaan joutunut elämäni aikana tapaamaan. Jestas mitä touhua, ihan oikeasti ! Pudistelen edelleen päätäni ihmetyksestä. Kaikista mahdollisista pienistäkin sivutoista ja sovelluksista, joihin vaaditaan sisäänkirjautuminen, olen kirjautunut ulos, vaihtanut salasanani ja suojannut kaiken niin hyvin kuin vain on mahdollista. Mutta. Nyt minä voin onneksi vain tyytyväisenä heiluttaa hänen peräänsä kuninkaallisesti keskisormea leveän hymyn saattelemana, sillä tiedän, että hän tulee saamaan ansionsa mukaan. Koska niinhän kaikki tulevat saamaan. Aina. Karma is a Bitch, and luckily, Karma is also my Best Friend. Ja tottakai Poliisi tekee myös oman osansa ! 
•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin .
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


maanantai 9. huhtikuuta 2018

MY DAY : PETS & PASiLA | ERiS VON SiN .

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •


•  •  •    •  •  •
ಌ Quit, Eris Von Sin .
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


lauantai 24. maaliskuuta 2018

Feelings ? What Feelings ?

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

Terapiani jatkuu nyt toista vuotta.  Yht'äkkiä tajusin ensimmäisen vuoden olevan jo ohitse, ja minusta tuntui ettemme olleet saaneet sen aikana yhtikäs mitään aikaiseksi. Hetken aikaa asiaa kuitenkin pohdittuamme, ymmärsin olleeni väärässä. Edistystä oli ehdottomasti tapahtunut, sillä en saa enää läheskään yhtä paljon paniikki- ja / tai ahdistuskohtauksia julkisilla paikoilla ja / tai julkisilla kulkuvälineillä kulkemisesta. Mutta nyt kun ensimmäinen vuosi on takana, alamme vasta tekemään rankemmin töitä. Ja töitä on totta tosiaan tehtävänä. Paljon. Todella,  t o d e l l  a  paljon .. Oikeasti tekemistä on niin paljon, etten ole varma riittääkö 3 vuotinen terapia kaikkeen tähän, kun kerran vuosikin tuntui niin onnettoman lyhyeltä ja nopeasti kuluneelta ajalta. Tuntuu pelottavalta, jos tämä jäisikin kesken, vajanaiseksi. Mitä minä sitten teen ?
   Mitä tällä hetkellä käsittelemme terapiassa, mikä tällä hetkellä on se the juttu, ovat tunteeni. Tai oikeastaan tunteettomuuteni. Tietämättömyyteni tunteista. Ne ovat minulle hyvinkin vahvasti tuntematon käsite. Tunteet. En osaa tunnistaa niitä, en osaa kuvailla niitä, en edes tiedä miltä suurin osa niistä edes tuntuu. Elämä on tuonut minut siihen pisteeseen, etten enää yksinkertaisesti osaa tuntea. Tai vaihtoehtoisesti sysään tunteet alitajuntaisesti " pois tieltäni ". Kyllä te varmasti sen tiedätte, että jossain pisteessä ihmismieli alkaa suojelemaan itse itseään. Tilanne tai vaiva, miksi tätä nyt kutsua, kehittyi hiljalleen ja näin ollen täysin huomaamattani  lopulliseen loistoonsa. Se kesti niin pitkään, niin monta vuotta, että yht'äkkiä ymmärsin, etten enää tuntenut mitään. Ja jos tunsin, se oli negatiivista. Miksi ? No siinäpä vasta äärimmäisen hyvä kysymys, johon minäkin tahtoisin saaad vastauksen ! Negatiivisuutta negatiivisuuden perään. Nopeita, hetkellisiä välähdyksiä, kuin tähdenlentoja arjessani : Vihaisuutta, jännittyneisyyttä, pettymystä, turhaantuneisuutta, raivoa, inhoa, ärtymystä, kateutta, masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, epävakautta, anteeksi antamattomuutta, koston halua, aggressiivisuutta .. Ja kaikista pahimpana, suurimpana ja vallitsevimpana, kuin valtavana mustana aukkona, itse  t y h j y y s . Enkä minä tiedä miksi. Se on raivostuttavaa, turhauttavaa. Mistä johtuu, että en osaa tunnistaa tunteita, jos jos pystynkin, ne tunteet ovat kaikkea muuta kuin positiivisia. Ne ovat jok'ikinen negatiivisia. Vai olenko yksinkertaisesti kokenut elämässäni liikaa pahaa, jonka vuoksi elämäni on ehostettu ripauksella tähtipölyä, negatiivisilla tunteilla, kykenemättömyydellä tuntea lähestulkoon lainkaan positiivisia tunteita .. ?
Mutta miten yritämme saada tunteiden tunnistamista toimimaan paremmin ? Terapeutillani on 5 A4 kokoista paperia täynnä ( aakkosjärjetyksessä olevia ) tunteita kuvaavia sanoja, kuten esim. ensimmäisten seassa olleet avuttomuus, alakuloisuus, arvostetuksi tulemisen tunne ja anteeksi antaminen / antamattomuus. Hän sanoo sanan ja kysyy, mitä minä tunnen jos ajattelen kyseistä sanaa, miten se mahdollisesti tuntuu kehossani, millaisissa tilanteissa tunnen tällaista tunnetta ja voisinko kuvailla elämässäni tapahtunutta tilannetta jossa olisin tuntenut tämän tunteen. Joillekkin tämänlainen kysely tuntuu varmasti päivänselvältä, yksinkeraiselta ja helpolta, mutta minä tunnen itseni .. H*lvetti, tämänkin sanan keksimiseen menee aikaa. Olisikohan oikea kuvaava sana epätoivoinen ? Ei kai nyt ihan epätoivoinen, epätoivo tuntuu ehkä hieman radikaalilta. Turhauttavaa kenties ? 

•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !