• desireforthefuture.blogspot.fi

lauantai 26. elokuuta 2017

Star Wars unboxing & heat change mugs .

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •



•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


lauantai 19. elokuuta 2017

Star Wars collection episode 2 .

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •
• Esittelin Star Wars kokoilmani viimeksi postauksessa " So much new in my Star Wars zone ! " ja nyt on aika 
pienimuotoisen päivityksen. Mutta tällä kertaa esittelen kokoelmani ( pitkästä pitkästä pitkästä aikaa ) videolla !

•  •  •    •  •  •



•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


torstai 3. elokuuta 2017

"Mutta nyt .. Elämäni on jonkun muun käsissä", vai onko sittenkään ?

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

Ensin ajattelin että pyyhin koko alimpana olevan tekstinpätkän pois ja jättää sen unohduksiin. Mutta päätin kuitenkin että jotkut tekstit hyvä jättää olemaan olemassa, sillä ne kertovat täydellisesti siitä, mitä tunsin pitkän aikaa. Olihan se todellista totta. Ja on edelleen. Mutta kuinka ollakaan, suureksi yllätyksekseni, elämä tahtoikin suoda minulle ja elämääni hieman tuon täysikuun kajastamaa, kaunista hopeaa hohtoa. Hohtoa, joka tekee kohteestaan kaikkea muuta ympärillä olevaa kauniimpaa. Herkempää, ja haluttavampaa. Yht'äkkiä tunnen jotain, mitä en ole tuntenut aikoihin. Niin pitkään aikaan etten edes muista, miksi tätä tunnetta kutsutaan. Onko se toivoa ? Odotusta ? Yritystä ? Kenties todellista tahtoa jaksaa ja jatkaa ? En tiedä. Mutta siitä ei puhuta. Sillä minä en saisi tuntea näin. Minä en saisi tuntea yhtään mitään. Tunteet tekevät minusta heikonheikkous tekee minusta haavoittuvaisenhaavoittuvuus tekee minusta suojattoman. Enkä minä tahdo enää koskaan, ikinä joutua kärsimään heikkoudestani.


•  •  •    •  •  •

Elämäni tähän asti pahin migreenikohtaus jyskyttää ohimoni takana, takaraivossani, pimeimmässä ja syvimmässä pääni sisäisessä kolkassa. Kalloni tuntuu hajoavan hetki hetkeltä vain pienemmiksi ja pienemmiksi säröiksi. Pitelen päätäni ja keinun hitaasti edestakaisin. En pysty nukkumaan, hengittäminenkin on vaivalloista. Tuntuu kuin sisälläni olisi räjäytetty ydinpommi. J havahtuu hereille, kiitos minun. Olotilani on niin yksinkertaisen kamala, että tahtoisin vain puhjeta lohduttomaan itkuun. Nyyhkytän hiljaa, inisen epätoivoisen säälittävästi kuin mikäkin pieni kärsivä eläin, ja saan kuiskatuksi kaiken sen tuskan takaa, " Muhun sattuu vaan niin vitun paljon .. " Kipu on niin voimakasta, että J joutuu tuomaan minulle ämpärin sängyn vierelle. Olen täysin varma, että joudun pian oksentamaan pelkästä kivusta. Mutta kuin ihmeen kautta, nukahdan vielä hetkeksi.
   Juuri ennen kuin J lähtee töihin, havahdun hereille. Käännän kylkeä, jotta voin nähdä hänet. Siristän varovasti arkoja silmiäni, ja samalla sekunnilla kun sälekaihtimisen välistä pakenevat auringon säteet osuvat näkökenttääni, tunnen kuinka tuttu kipu hiipii takaisin takomaan jo valmiiksi heikoksi raiskattua tajuntaani. Mitä syvempään hengitän, sitä kovemmalta kipu hengenveto hengenvedolta tuntuu. Mitä enemmän yritän pitää silmiäni auki, sitä pahempi pahoinvointini on. Mutta nyt J joutuu lähtemään, ja jättämään minut epätoivoisena pitelemään päätäni sängyn syleilyyn. Olen täysin kyvytön mihinkään. Olen niin liikkumatta kuin vain pystyn. Pidän silmäni visusti ummistettuina. En tahtoisi edes hengittää, mutta teen sen vähiten kipua tuottavalla tavalla, vaikka sekin on puhdasta kärsimystä. Tahtoisin vain kuolla pois, ja niin minä jään paikoilleni. Tuntemaan yksinkertaista, puhdasta pelkoa. 

. . .

Kerta toisensa jälkeen olen joutunut epävarmoin ja verille pureskelluin sormin kirjoittamaan nämä tutut, epätoivoiset sanat tietokoneen pimeässä hohtavalle näytölle. Kuinka monia lukemattomia kertoja olen tämän tehnytkään .. Ja nyt. Nyt minä joudun tekemään sen taas. Jälleen kerran. Kuten varmasti vielä monet kerrat uudestaan. Hetken aikaa elämäni oli lähes tasaista ( niin tasaista kuin se näiden sairauksien kanssa voi ylipäätään olla ), ja joinain hetkinä luulin ja ehkä jopa tunsinkin olevani tyytyväinen tilaani ja vointiini. Mutta kuten kaikki, myös tämä tunne haihtui illan tummaan sumuun. Ja sitten tapahtuu se, mikä aina jossain vaiheessa yrityksistäni ja ponnisteluistani huolimatta tapahtuu. Seinät romahtavat ympäriltäni. Lattia murtuu altani. Ja niin myös minä murrun ja romahdan. Mutta minä olen jo niin tottunut.
   Ennen tätä kuolettavan kylmää kuukautta kohtasin heikkouteni, Akilleen kantapääni, sen yhden ja ainoan asian, joka tekee minusta täysin puolustuskyvyttömän. Jokaisella on heikkoutensa, ja tämän on minun. Minun vajavaisuuteni. Minun virheeni. Aina kun tämä toivottomuuden ja puhtaan tuskan siivittämä tapahtuma on käynyt toteen, olen menettänyt otteen elämäni ohjaksista. Ja nyt, ensimmäistä kertaa koskaan, ne ovat jonkun muun käsissä. Aiemmin olen herpaantunut ja otteeni on livennyt vain hetkellisesti, mutta olen saanut sen takaisin vain entistä varmemmin ja vahvemmin. Mutta nyt .. Elämäni on jonkun muun käsissä. Ja  niin se kävi toteen jälleen kerran. Murenin pienen pieniksi palasiksi. Pienemmiksi kuin koskaan ennen. Vailla voimia yritän kurkottaa noita tuhansia ja taas tuhansia pieniä hentoja hyvinvointini murusia jalkojeni juuresta. Yksi varovasti kerrallaan. Jotten vain hajottaisi itseäni enempää. Vaikka en taidan edes uskoa, että tulisin koskaan saamaan itseäni takaisin entisenlaiseksi, löytämään kaikkia palasia itsestäni. Kun yritän tarttua niistä yhteen, se hajoaa kymmeneksi pienemmäksi, ja niin minä hajoan taas kerran hieman lisää. 

Luulen, että lähtiessään hän otti osan palasistani mukaansa, jättäen minut koko 
loppuiäkseni vajanaiseksi. Ja ilman häntä, minulla ei tule olemaan toivoakaan.

•  •  •    •  •  •

♪ Mokoma - Mutta minulta puuttuisi rakkaus ♪

Lyhty sammunut pääni päällä, ei yksikään ajatus elä. 
Kipu esittäytyy ystävänä, on aina vain lähempänä. 
Vaalin sitä rakkaudella, sillä ei ole minulla toista. 
Huokaan hiljaa eikä kukaan vastaa. 
Päivät seuraavat toinen toistaan.

Ja minä odotan jotain tapahtuvan. 
Ja minä odotan jonkun saapuvan.


Onko jossain minulle koti, johon joku minua kaipaa ?
Ryntääkö joku syliin, jos olen ollut poissa pitkän aikaa ?
Itkeekö joku jos kuulee minun kuolleen pois ?
Huomaako edes kukaan ?
Onko haudallani kynttilöitä ?
Kukkia saanko mukaan ?

•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !